Karkota kuumat aallot

Vaihdevuosien mukanaan tuomat kuumat aallot ja ärtynyt olo ovat lähes väistämätön osa naiseutta, mutta oireisiin on onneksi olemassa apua.

Kuumat aallot ja yöhikoilu ovat monelle vaihdevuosia läpikäyvälle liiankin tuttua tavaraa: hikikarpalot nousevat otsalle täysin odottamatta, ja pian posket punoittavat ja paidan selkämys tuntuu märältä. Yöllä hikoilu voi yltyä niin voimakkaaksi, että unet vaihtuvat kylmänkosteissa lakanoissa pyörimiseen. Samaan aikaan mieli voi tuntua matalalta ja arkiset asiat ärsyttäviltä.

Kun munasarjojen toiminta alkaa hiipua, keho pistää omassa estrogeenintuotannossaan vähitellen pienempää vaihdetta silmään. Ensimmäiset kuumat aallot saattavat tulla perimenopaussin eli vaihdevuosia edeltävänä ajanjaksona nelikymppisenä, tihentyä varsinaisten vaihdevuosien aikana ja jatkua vielä pitkään menopaussin jälkeen pikkuhiljaa harventuen. Yleensä kaksi vaihdevuosien jälkeistä vuotta ovat kuumien aaltojen kulta-aikaa.

Hikoilusta ja ärtyneisyydestä ei kuitenkaan tarvitse selvitä omin avuin. Ladyvita Menoplus sisältää puna-apilaa, joka auttaa naisia selviytymään vaihdevuosista.

Puna-apila voi auttaa kuumien aaltojen ja levottoman olon tasoittamisessa sekä vähentää hikoilua. B6-vitamiinista voi saada helpotusta erityisesti väsyneeseen ja uupuneeseen oloon. Vähentynyt estrogeeni voi kuivattaa limakalvoja ja aiheuttaa ohuemman tuntuisen tukan, joihin molempiin tarjoaa apua biotiini: vitamiini tukee hiusten normaalina pysymistä ja limakalvojen normaalia toimintaa.