KIVENNÄISAINEET

Kalsium (luuston ja hampaiden rakennusaine)

Kalsium on elintärkeä rakennusaine luustolle ja hampaille. Kalsiumin ansiosta luusto ja hampaat pysyvät lujina, jos vain imeytymiselle välttämätöntä D-vitamiinia saadaan riittävästi. Kalsiumia tarvitaan viestien välittämiseen elimistössä. Kalsium säätelee sydämen toimintaa, veren hyytymistä sekä neste- ja happo-emästasapainoa ja toimii hermoimpulssien välittäjänä.

Magnesium (luuston, lihasten ja hermoston toiminta)

Magnesiumia tarvitaan luuston, lihasten ja hermoston toiminnan ylläpitämiseen. Suurin osa elimistössä olevasta magnesiumista on luustossa. Toiseksi eniten sitä on lihaksissa. Magnesium osallistuu useisiin säätelytehtäviin ja energiaravintoaineiden toimintoihin. Se esimerkiksi säätelee sydänlihaksen ja sileän lihaksen supistumista sekä hermojen ärtyvyyttä.

Fosfori eli fosfaatti (luuston ja hampaiden rakennusaine)

Fosfori on luuston ja hampaiden rakennusaine. Fosfori osallistuu energia-aineenvaihduntaan. Lisäksi sitä tarvitaan hemoglobiinin osana kuljettamaan happea kudoksille sekä solukalvojen rasvakerroksen rakenneosana.

Sinkki (antioksidantti, luuston, lihasten ja ihon toiminta, kasvu ja kehitys)

Sinkki on soluille tärkeä antioksidantti. Se on osallisena foolihapon toiminnoissa. Sinkkiä tarvitaan yleiseen kasvuun ja kehitykseen. Se toimii mm. kasvuhormonin ja testosteronin tuottamisessa, varastoinnissa ja erityksessä. Sinkki osallistuu hämäränäön ja ihon kunnon ylläpitoon.

Kupari (antioksidantti, raudan imeytyminen, hermoston toiminta)

Kupari osallistuu elimistön antioksidanttipuolustukseen. Sinkki muuntaa raudan sellaiseen muotoon, että se voidaan kuljettaa luuytimeen punasolujen muodostamista varten. Kuparia tarvittaneen myös itse punasolujen muodostamisessa. Kupari on välttämätön hermoimpulssien normaalille kululle. Se osallistuu myös joidenkin hormonien, mm. adrenaliinin toimintaan. Kuparia tarvitaan silmien, hiusten ja ihon normaaliin pigmentaatioon.

Rauta (hemoglobiinin valmistus, vastustuskyky)

Rauta on yksi osa hemoglobiinia – niinpä se osallistuukin hapen kuljetukseen elimistön kaikille kudoksille. Rauta vapauttaa happea mm. lihaksille lihassupistuksen aikana sekä sydänlihaksen käyttöön. Raudasta noin 70–90 % kulkeutuu luuytimeen, missä se osallistuu hemoglobiinin valmistukseen. Sillä on siis merkitystä koko elimistön vastustuskyvylle.

Mangaani

Mangaania, jota tarvitaan energiantuotannossa, on elimistössä eniten luustossa ja maksassa. Se toimii myös elimistön antioksidanttipuolustuksessa.

Jodi (kilpirauhasen toiminnot, kasvu ja kehitys)

Jodista 70–80 % sijaitsee kilpirauhasessa ja se onkin välttämätön kilpirauhasen toiminnalle. Kilpirauhasen erittämiä hormoneja tarvitaan normaaliin kasvuun ja kehitykseen, varsinkin keskushermostossa. Kilpirauhashormonit osallistuvat myös perusaineenvaihdunnan sekä pitkäaikaiseen stressiin sopeutumisen säätelyyn.

Seleeni (antioksidantti)

Seleeni on vahva antioksidantti. Se toimii osittain yhdessä toisen antioksidantin, E-vitamiinin, kanssa. Seleeni sitoo myrkyllisiä raskasmetalleja, kuten lyijyä, elohopeaa ja kadmiumia. Se osallistuu vastustuskyvyn ylläpitoon elimistössä.

Kromi

Kromia on lihaksissa, maksassa, pernassa, munuaisissa ja luuytimessä. Sen merkitystä terveyden kannalta ei tunneta. Kromin osuutta on tutkittu esimerkiksi veren sokeritasapainon säätelyyn.

Fluori

Fluoria tarvitaan hampaiden kehitysvaiheessa. Vielä suurempi vaikutus sillä lienee paikallisesti: fluori ehkäisee tehokkaasti hampaiden reikiintymistä happohyökkäyksen aikana.